Pink Paw Print

27.8.2014

asfadrhsdxfgdfg

Hohhoh, hirveä häslinki taas. Akvaario vuotaa vieläkin ja se piti taas tyhjentää (ja piilosta löytyi jo monnin munia??? Heti vaan kutemaan kun pääsi pois vankeudesta, kunnon alfa-monni...). Tein päätöksen, että se saa nyt olla lattialla täytettynä kaloineen. Ei kuitenkaan vuoda niin paljoa, että kastelisi lattian, kun pistää retkipatjan päälle ja pyyhettä viereen, mutta kuitenkin sen verran, että puutasolla ollessa se taso on imenyt hirveästi kosteutta, eikä näytä oikeen luotettavalta... Uutta varmaan sitten pitäisi katsella, en enää siihen silikonirumbaan ala, en osaisi tehdä sitä yhtään paremmin kuin viime kerrallakaan. Ja ylimääräistä rahaahan tässä onkin hirveästi? :I

Eilen kävi ilmi kans, että telkkariin kytkettynä olleet kaijuttimet ei enää toimi. Ne ei toista ääntä televisiosta, eikä puhelimesta, että kai nekin on sitten menetetty. Onneksi telkkarissa on kuitenkin omat kaijuttimet, vaan kuulostaahan ne vähän laimeilta kun on parempaan tottunut.

Tää muutto on kyllä aiheuttanut meidän omaisuudelle tappioita!


Sitten vielä lisäksi kävin maanantaina näöntarkastuksessa ja siellä todettiin, että mun oikeassa silmässä tosiaan on hieman hajataittoa, joka aiheuttaa sumennusta näköön. En siis ole kuvitellut koko asiaa. Lasit siis varmaan pitäis koulua ja autolla ajamista varten hankkia, että varmasti näkee kauas tarkasti.

On vähän nyt kyllä valituksen meininkiä ilmassa. :D

Onneksi pian on viikonloppu ja lähtään Raaheen juhliin kaverin läksiäisiä ja siskon rippijuhlia, saa jättää hetkeksi tän sekaisin olevan kämpän pois mielestä (tänne on huomenna ja ylihuomenna tulossa jotain työmiehiä tekemään ikkunoillekin vielä jotain, ja piti verhot ja huonekalut siirtää pois ikkunoiden tieltä????saatana.) ja pääsee näkemään hieman pidemmän tauon jälkeen kaikenlaisia Raahe-ihmisiä 8) Can't wait!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

:3