Pink Paw Print

28.12.2016

Koko syksy meni - mitä on tapahtunut

Vuodenvaihde on lähentymässä, ja mulle tuli sellanen viime hetken himo tehdä kuluneeseen syksyyn pieni katsaus. Se on nimittäin oikeasti mennyt ohi nopeammin kuin aika koskaan. Yksi erittäin pätevä syy siihen on, että mun syksy on ollut TODELLA tiivis. Joten, ennen kuin vuosi 2017 pamahtaa paikalle, erittäin pikainen katsaus kuluneeseen syksyyn:


Mulla oli alkusyksystä ensimmäinen bioanalyytikkokoulutuksen työharjoittelu, eli näytteenoton harjoittelu. Tein sen Raahessa, koska harjoittelu kesti vain pari viikkoa ja se on sellanen sopiva aika viettää Raahessa, ja Tampereen alueella muutenkin on ruuhkaista harjoittelupaikkojen suhteen. Odotin siis, että tää harjottelu on se pahin ja odotin vaan niitä seuraavia, labrapainotteisia harkkoja. Et tää vaan pois alta.

Mutta toisin kävi: Mun harjottelu oli tosi antoisa, opin ihan sairaasti kaikkea uutta, sain hurjan määrän itsevarmuutta mun näytteenottoon, ja työyhteisö otti mut tosi lämpimästi vastaan, ja heippoja sanoessa monet toivoi, että tulisin vielä takaisin. Kyllä se varsinainen labrapuoli yhä kiinnostaa mua enemmän kuin näytteenotto, mutta huomattavasti odottamaani parempi fiilis jäi!



Tähän syksyyn on myös kuulunut tuutorointi! Hain viime keväänä hieman hetken mielijohteesta tulevien biojen tuutoriksi, ja tulin sit päässeeksi. Keväällä käytiin jo koulutukset, mutta the main event on ollut tässä syksyllä.
Meillä oli myös kissa hoidossa noin viikon ajan!
Jukka Palmu on ehtinyt pyörähtää Tampereella ilokseni parikin kertaa.
Ainoat opiskelijabileet, joissa oon kunnolla ollut (eli siis alkoholin vaikutuksen alaisena) tänä vuonna: Hämeenkadun appro. Ja kyllähän sitä oltiinkin. Jatkoilla pähkäiltiin Jussin kans ihan hirveesti, että miten ihmeessä Mighty 44 ei soita Dynamitea, ja huudeltiin Dynamitea tasaisin väliajoin keikalla. Kotona sitten hoksattiin, että ei se tainnut olla sen biisi.
Oon hankkinut tänä syksynä mun ensimmäiset lasit! Mulla on siis ollut hajataittoa jo jonkin aikaa, se ei oo muuten mua häirinnyt kuin silloin, jos yritän vaikka luokan perältä lukea mustaa tekstiä valkoiselta pohjalta: se teksti näyttää jotenkin "suttuiselta." Hirveästi muuten erot ei pistä silmään juuri kuin kauempaa tekstiä lukiessa, mutta oon kyllä tykästynyt näihin laseihin asusteenakin!
Syksyyn on kuulunut erittäin paljon opiskelua. Tässä Pekka avustamassa mua molekyylibiologian opinnoissa.
Suuri muutos elämässä: Myytiin Volvo pois! Ja ei siis ostettu mitään autoa tilalle, vaan ollaan nyt täysin autottomia. Näin joulun aikaan sen on kyllä taas jotenkin paremmin huomannut, kun ei voinutkaan vaan kasata kaikkea autoon ja lähteä huristelemaan, vaan piti varailla lippuja ja kantaa tavaroita ja ties mitä. Ja onhan se ollut outoa, kun oon kuitenkin 18-vuotiaasta asti liikkunut autolla just sinne ku haluan just sillon ku haluan. Toisaalta, ihana tietää, että huoltoihin ja bensaan ei mene enää rahaa, ja Tampereen sisällä oon kyllä tarvinnut autoa toooosi vähän.
Myös siskoni Tiina kävi kaverinsa kanssa Tampereella vierailulla!
Sijoitettiin Volvon myyntirahoista Jussin kans osa meidän sähköröökeihin: tilattiin kunnolla nesteitä, jotta riittää pitkäksi aikaa, Jussille nikotiinilla ja mulle ilman. Näiden avulla me ollaan arjesta jätetty tupakointi lähes kokonaan pois, lähinnä poltetaan jos joku tarjoaa ja jos ollaan lomalla tai juhlimassa.
Kuva koulun kuntosalin tanssimaratoonista. Oli siis yhteensä 3 tuntia hiphoppia ja zumbaa. Mun oli eka tarkoitus käydä vain se eka hiphop-tunti, mutta sitten ne ohjaajat sanoi, että ne, jotka on loppuun asti, saa pienen palkinnon. Joten jäin sit koko maratooniksi. Oisitte nähnyt mun ilmeen, kun paljastu, et se palkinto oli pieni proteiinipatukka...

Tässä random-kuva tanssitreeneistä. Meillä oli tänkin puolen vuoden aikana ihan huippuryhmä, ja meillä oli tosi hauska jouluesitys. Huomasin samalla, että oon ollut jo vuoden tässä ryhmässä, ja siirryn kevääksi yhden haastavampaan ryhmään. Vedin myös pienet yolot ja ilmottauduin kevääksi myös aikuisbalettiin. En oikeastaan sen takia, että alkaisin harrastaan balettia päätanssina, koska kyllä show-, jazz- ja nykytanssi on se mistä tykkään, sellasta vapaata ja satunnaista, mutta aattelen, että baletista vois olla hyötyä mun pirueteille ja nilkan ohjennuksille. JA SELÄLLE. Koska oon koko syksyn yrittänyt saada itseäni panostamaan selän hyvinvointiin, mutta pilates. selkävenytyset yms. on vaan niin tylsiä.
Pihvien pikkujouluissa askarreltiin pipareita.

Koko vuosi on mennyt kertakaikkiaan todella nopeasti ohi. Vilkaisin nopeasti blogia, ja huomasin, että oon kesällä tehnyt vaan tällasen samankaltasen "monsteripäivityksen", kun ei oo ollut aikaa kirjoittaa erillisiä merkintöjä kaikesta, mistä ois halunnut. Sama kesän meno on jatkunut aika lailla vuoden loppuun asti. Ja vaikka jotenkin tuntuu, että moni on voivotellut somessa, miten 2016 on ollut huono vuosi, niin mulle henkilökohtaisesti 2016 on ollut todella hyvä vuosi.

Jouluksi meno on hidastunut. Tultiin nimittäin viettään koko joulun aika Raaheen. Aluksi oli tarkotus matkata vähän siellä sun täällä, mutta nyt kun ei ole enää sitä autoa, pitäis kamoja raahata busseissa/junissa paikasta toiseen, eikä liputkaan ihan ilmaisia ole, joten tehtiin tällanen päätös sitten. Onkin ihan kiva, että on saanut olla tosi joutilaana, kun ei oo tarvinnut miettiä mitään tiukkaa aikataulua, milloin liikutaan paikasta A paikkaan B jne, vaan on täysin saanut rentoutua lomatunnelmaan!



Ei kai muuta sitten! Aion jatkaa lomailua rennoissa tunnelmissa, jotain järkevää teen sitten vasta tammikuun puolella. Vaikka joulu nyt jo menikin, niin hyvää joulua, ja ennen kaikkea  onnea tulevalle vuodelle 2017!













Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

:3