Pink Paw Print

10.4.2013

vene

On sitte koettu risteily ja Tukholmakin! Oon oikeastaan positiivisen yllättynyt, mulla ei ollut oikeen minkäänlaista käsitystä mitä siellä laivan sisällä on ja voiko siellä tehdä mitään kivaa, mutta siellä riittikin sitte tekemistä enemmän kuin ehti tekemään :D Kaikista eniten melkein koko matkassa odotin sitä 30 euron buffettia.... enkä kyllä pettynyt! Aivan mahtavat tarjottavat, siellä oli hirveästi kaikkea mitä en ollu ennen edes koskaan maistanu.



Tietysti tykkäsin Tukholmastakin. Ja oon ylpeä siitä, etten sortunut kuin kerran puhumaan englantia siinä yhteydessä, kun piti saada rahaa vaihdettua, mutta loppupäivän rokkasin sitten omalla karmealla ruotsinkielelläni.

Ongelma oli kyllä se, että Tukholmassa kiertelyn jälkeen meinas olla aivan älytön väsy. Me kuitenkin tultiin satamaan jo kuudelta aamusta, ja oltiin hieman ennen viittä päivällä takaisin terminaalissa. Jaksettiin me tovi hengailla baareissa, mutta ennen kahta tuli täysi kuolemanväsymys.



Hyvä reissu oli (varsinkin kun en oo elämäni aikana oikeen matkustellu muutaku suomen sisällä!), mutta ihanaa se on kyllä päästä aina kotiin :3 Tänään pääseekin jo taas tienaamaan rahaa. Mitä lie oon ostellut koko reissun, mutta kyllä sitä rahaa jonkin verran meni!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

:3