Pink Paw Print

23.6.2013

sipsit ja sipsit

Alkoko mulla muka vasta lomaviikko? Wait, loppuko mun lomaviikko jo? Mitä häh? Juhannus oli ja meni, mikä lienee tarkoittaa, että päivät alkaa taas pikkuhiljaa lyhentyä. Ja just kun tuntui, että alkoi tulla valoisaa!

Jänskää on joka tapauksessa tulossa, sillä pian pitäis alkaa tulla niitä pääsykoetuloksia. Musta on jotenkin tosi epäreilua pitää ihmisiä epätietoisuudessa näin pitkään, ne kokeet oli kuitenkin jo kesäkuun ekalla kokonaisella viikolla, miks pitää venyttää näitä tuloksien saamisia näin paljon! Vai kestääkö niillä muka noin kauan päättää ketä ne sinne ottaa, hrr >:I Kuitenkin tässä saa hermoilla asunnosta ja koulusta ja kaikesta mahdollisesta, niin eikö ne vois vähän helpottaa meidän tuskallista elämää?

Näin grillataan oikeaoppisesti.
Viime viikonloppuna onnistuin vielä ennen lomaa sairastumaan hirveeseen flunssaan, mutta hyvin siitä huolimatta juhlittiin parit synttäripippalot ja vedettiin absinttia bluukkarissa särkylääkkeen ja nenäsumutteen voimin. Mikäs siinä! Maanantaina sitten vaan kuolemanväsyneenä aamusta junaan ja Turkuun pikavisiitille Santerille. Samalla reissulla ehdin myös ensimmäistä kertaa elämässäni moikkaan velipuolta, jonka nimikin saatiin selville vasta reilu viikko takaperin. Jännä jännä jännä!


Loppuviikon olin varannut ihan autuaasti vaan rentoutumista varten, ja sekin kyllä onnistui aika hyvin. Jos rehellisiä ollaan, niin aika paljolti nämä päivät on menneet loikoillessa ja nauttiessa alkoholia eri porukoissa (ja yksin koneella). Flunssakin hävisi jossain vaiheessa. Juhannuksen jälkeen mulla oli ensimmäistä kertaa pitkään aikaan krapula, nimittäin päätä särki iltaan asti ja aivan varmasti tunsin, miten maapallo veti täysiä rinkiä avaruudessa. Ja mulla ei siis ole ikinä krapulaa, ei oikeasti ikinä :D

Melkein tekisi mieli sanoa, että nyt saa juhliminen riittää, mutta ketä tässä huijaa kun ensi viikolla on Raahe Festaria luvassa ja sitä seuraavalla viikolla kavereiden synttäreitä yms... 

Olenpas minä vastuuntuntoinen ja asiallinen aikuinen!


No sentään huomenna pääsee taas töihin, saa jonkinlaisen arkirutiinin takaisin paikoilleen ja asioita aikaiseksi. :D Ei mene ihan höpöhöpöksi koko homma. Vaikka kai sitä pitää elämässä välillä vähän... elää.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

:3