Pink Paw Print

27.6.2015

halpa koira napsahtaa poikki

Nyt tuntuu vasta siltä, että on saanut kunnolla maata tekemättä mitään. Oli nimittäin tuo edellinenkin viikko melko toiminnantäytteinen! Äiti, sisko + siskon kaveri tuli meille Tampereelle edelliseksi viikoksi maanantaista torstaihin asti kylään. Maanantai meni ajaessa, tiistaina me käytiin tietysti särkänniemessä! Keskiviikon shoppailureissun sentään onnistuin välttämään, kun lähettiinkin äidin ja Jussin kans käymään Jussin äidin mökillä, ja jätettiin nuoret ja jaksavaiset kaupungille kierteleen :D Ja torstaina ajeltiin jo takaisin Raaheen, että ehdittiin juhannuksen viettoon.


Mulla on aavistuksen ristiriitainen suhde huvipuistoihin. Pelkään ihan kuollakseni niissä laitteissa, että ne turvahärvelit jotenkin feilaa ja lennän sieltä kuolemaani. Tai että se koko laite syöksyy pois kiskoiltaan ja kaikki kuolee. Sitten kuitenkin esim. vuoristoradoissa nautin kyllä siitä itse vauhdista. Vaikka mun suusta lähteekin sellasta ihmeellistä huudon sekalaista naurua, ei siitä varmaan oikein ota selvää kiljunko vai nauranko. Tai oikeastaan teen niitä vuorotellen. Noh, kun kerran oltiin kuitenkin lähdetty, niin päätin, että meen jokaiseen hirvitykseen mitä sieltä löytyy :D

Tornado; luultavasti mun lempivuoristorata kautta aikojen ja jopa ehkä lempilaite ylipäältänsä. Joka kerta pelkään kamalasti kun mennään hitaasti ylös, mutta alastulo on mulle kyllä yhtä juhlaa. Niin pehmeä, mutta vauhdikas kyyti! Tää on yks harvoista laitteista, jossa jaksan juosta monta kertaa putkeen.
Tää High Voltage taas oli eniten kiljumista aiheuttava laite, tuntui että siinä roikkui ihan miten päin sattuun ja pyörittiin joka suuntaan, korkealla. Huvittavaa oli kuitenkin se, että minä ja Tiina oltiin ainoat, jotka koko laitteessa huusi :D meitä vastapäätä istui varmaan 10v. tyttöset, jotka tyynesti siinä jutteli keskenään. Uskomatonta. (kuva äidin puhelimseta)
Pitihän se käydä vielä itseään kastelemassakin... Vaikka meille osui muutenkin sellainen päivä, että tuli pari aivan hirveää sadekuuroa, tuli jopa rakeita, vaikka muu päivä olikin sitten ihan nätti! (kuva äidin puhelimesta)

Kaikki laitteet tuli urheasti kokeiltua. Laitteissa kiertelyä kivempaa musta on oikeastaan kuitenkin kaikki se muu tarjonta Särkänniemessä. Planetaariossa oli taas vaihteeksi aivan ihana dokumentti universumin tuhoista ja akvaario nyt on ikuinen kestosuosikki. Tänä vuonna lähdettiin käymään kierros myös koiramäessä, vaikka aiemmin ollaan se aina jätetty jostain syystä väliin. Tällä kerralla päätökseen vaikutti hyvin vahvasti mikropossut. Oli vaan sääli, että monet niistä eläimistä tuntui olevan juuri jollain leposilla ja nokosilla, mutta kiva niitä oli ihastella :3 Suosittelen koiramäkeä kyllä muutenkin, se oli niin nätti "minikaupunki", kivoja pieniä taloja ja paljon eläimiä.

Tässä muutama mun suosikkikaloista :D
Mikropossu köllöttelee :3
... Ja vielä normaalipossut tonkimassa maata!
Toinen eka kertaa koettu Särkänniemen elämys oli se kauhukino, 5D-elämysköhän se nyt mahtaa olla. En oikein tiennyt, mitä siltä odotin, mutta sain kyllä aivan järjettömän kasan säikäytyskohtauksia niillä 5D-tehosteilla. En tiedä vaikuttiko se, että oli päivän jo laitteissa kiljunut, että ne kauhun kiljahdukset karkas kurkusta helpommin kuin yleensä :D Suosittelen joka tapauksessa.


No, Raahessa päästiin sitten Juhannuksen viettoon, ja vaikka mitään hirveää hellettä ei suotu, niin hyttyset kyllä löysivät tiensä juhlapaikalle... Fiksuna olin tietysti päätynyt sukkahousut+mekko -asuvalintaan, ja olin käytännössä kävelevä buffetpöytä itikoille. Kyllä kutisi sen illan jälkeen.

Viikonloppuna on kans päästy kovasti korkkailemaan meidän uusia lautapelejä. Jussi kävi tosiaan vaihtamassa taikakorttejaan pois ja otti tilalle monen sorttista lautapeliä. Meillä kyllä on lautapelejä komerossa pari hyllyllistä, mutta ollaan melko pitkään haaveiltu ostavamme lisää. Rahattomina se on kuitenkin aina jäänyt sitten. Nyt tuli oiva tilaisuus, kun korteista saadut rahat piti käyttää siis sen kaupan sisäisesti!


Maanantaina tultiin kotiin, ja sen jälkeen oon ehtinyt sotkea jo unirytmini perinpohjaisesti. Mutta mitäpä se lomalla niin haittaisi! Sää on kyllä yhä aivan hirveän vaihtelevaa, ja tuntuu ihan tyhmältä, että päivät alkaa jo lyhenemään. Kesä on jo menossa pois - eikä ole edes vielä alkanut!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

:3