Pink Paw Print

Missä vanhojen merkintöjen kuvat?

Photobucket meni ovelasti päivittämään ehtonsa niin, että sinne ladattuja kuvia ei voi enää upottaa kolmansien osapuolien sivustoille ilmaisella tunnuksella. Todella iso osa blogin kuvista hävisi siinä rytäkässä. Korjailen kuvia sitä mukaan kun kerkeän, mutta sitä ennen vanhemmissa merkinnöissä voi olla paljon virhe-viestejä, sori siitä!

14.6.2015

Hiljaisuuden kestävät ihmissuhteet

Perjantaina juhlittiin erään kaverin 25-v synttäreitä (kauheeta, miten mulla voi olla näin aikuisen ikäisiä kavereita, itsehän täytin ihan vasta 13???? Tai siltä se ainakin tuntuu!) Hauskaa oli taas Raahe-porukalla bilettää, ja tulipa siinä alkuillasta kateltua porukalla vanhoja kuviakin :D Mua jotenkin järkytti se, että ne kuvat oli lähes 5 vuotta vanhoja, ja nauratti se, miten paljon kaikki oli muuttunut. Vaikka sitä ei tässä vuosien vierähtäessä oo edes ajatellut.

Siitä jäikin pohdituttamaan ajatus, että miksi joistain ihmissuhteista tulee aikaa ja etäisyyttä kestäviä, kun taas toiset murenee hyvinkin nopeasti, kun välimatka kasvaa ja aikaa kuluu. En pidä juuri kehenkään Raahessa yhteyttä esim. Facebookissa tai puhelimitse - oikeastaan aktiivisesti juttelen vain äidin kanssa - mutta silti tullessani käymään tuntuu siltä, kuin aikaa ei olis kulunut lainkaan. Toki ne, jotka ei missään vaiheessa tulleet kovin läheiseksi, tuntuu yhtä etäiseltä kuin ennenkin, mutta ne läheisemmät ei tunnu yhtään etäisemmältä. Vaikka viimeksi olisikin juteltu kuukausi sitten. Tai kolme kuukautta sitten.


Kävin äskettäin iltakahvilla ystävällä. Tulin just autolla parkkiin kun se tuli siwasta ja huikkasi "ostin meille donitsit!" Tän viikon aikana ollaan nähty pari kertaa, mutta sitä ennen joskus kuukausi sitten, ja silti juttu luistelee aiheesta toiseen, kuolemasta hallituksen paheksumiseen, painonpudotuksesta kissoihin ja kaikkeen näiden väliltä. Välillä ollaan vaan ihan hiljaa ja hörpitään kahvia, eikä se ole mitenkään vaivaannuttavaa. Kun lähden, kiusaan sen kissaa ja huikkaan heipat. Mikään siitä tapaamisesta ei tunnu siltä, että me nähtäis harvoin, ja siinä välissä me ei soitella, ja puhutaan olemattoman vähän millään viestimilläkään, lähinnä linkitellään välillä hauskoja kuvia tai käydään parin lyhyen lauseen keskusteluja. Ollaan siis molemmat huonoja pitämään yhteyttä. Silti se ihmissuhde säilyy samanlaisena, enkä missään vaiheessa tule ajatelleeksi, että onko mun vielä sopivaa puhua ihan mistä vaan vai ollaanko me etäännytty, ei edes tule mieleen.

Mutta sitten on olemassa niitä ystäviä, jotka tiheämmästäkin yhteydenpidosta huolimatta etääntyy. Jutellaan facebookissa, puhutaan puhelimessa. En oikein tiedä mitä sanoa, ei ole oikein mitään sanottavaa, mutta hiljaisuuskin tuntuu epämiellyttävältä. En oikein halua kertoa itsestäni mitään kovin henkilökohtaista, mutta tuntuu typerältä jutella vaan niitä näitä, vuorovaikutus tuntuu vaivalloiselta. Näihin ystävyyssuhteisiin kuuluu kliseisesti se "meidän pitäis nähdä joskus ja käydä kahvilla!" ja tätä ei siis koskaan toteuteta. Jos toteutetaan, se tuntuu mukavalta, mutta aavistuksen vaivaannuttavalta, ei luontevalta. Vaikka ennen olisikin oltu hyviä ystäviä, jostain syystä se ei sitten pysynytkään kasassa. Tuntuu haikealta muistaa se vanha yhteinen sävel, joka ei vaan enää ole siinä.

Sitten on toki vielä ne ihmiset, jotka on ihan mukavia, ja joita näkee useasti, mutta jostain syystä niistä ei silti tule ystäviä, eikä koskaan pääse samalle aaltopituudelle. Vaikka ihmisessä ei olisikaan mitään vikaa. Jotenkin sitä yhteyttä ei vaan synny. Se voi olla ihan hyväkin kaveruus, mutta siitä tietää jo silloin, että jos se usein näkeminen loppuu, kuolee myös se ihmissuhde hyvin nopeasti.


Oon yrittänyt tässä miettiä yhdistäviä tekijöitä näistä kestävistä ihmissuhteista ja verrata niitä niihin hajoaviin, mutten oikein löydä mitään. Sen oon kyllä havainnut, että ihmisen kanssa ei voi tuntea olevansa kunnolla läheinen, ennen kuin on mukavaa hengailla puhumatta mitään. Sitten kun hiljaisuus lakkaa olemasta kiusallista, sitä voi alkaa ajatella läheisenä ystävyytenä. Sitä en tiedä, miksi joidenkin ihmisten kanssa on yksinkertaisesti mukava olla hiljaisuudessa, mutta toisten kanssa siihen ei pääse koskaan. Sillekään ei oikein ole mitään selitystä, miksi joillekin ihmissuhteille pienempikin aika hiljaisuutta on liikaa ja ne häviää, mutta muutamassa voi olla hiljaa vaikka kuinka kauan, ja kun päättää taas jutella niin kaikki jatkuu kuin mitään hiljaisuutta ei olis ollutkaan.


Jeps, että sellaset sunnuntai-illan mietteet tällä kertaa :D Ei kai siinä. Huomenna lähdetään äitin, siskon ja sen kaverin kanssa kohti Tamperetta, ne tulee meille vuorostaan minilomalle! Juhannukseksi palataankin taas jo Raaheen, että tällä kertaa ei varmasti ehdi edes kaivata takaisin. Toivottavasti kesäkukkaseni on vielä elossa </3

2 kommenttia:

  1. Oon huomannu ihan saman. En pidä paljoa yhteyttä Raahen suunnilla asuviin kavereihin, mutta vaikka nähtäis vaan pari kertaa vuodessa se ei oo ongelma. Parasta kun ei tarvi nähdä kauheeta vaivaa ja silti pysyy ystävät sielläkin <3

    VastaaPoista

:3